Ajankohtaista

Syyskokous 29.10.2017

Lippkunnan sääntömääräinen syyskokous järjestetään 29.10 klo 18 wallikellarissa. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja niiden lisäksi 2018 syyskilpailuita jotka lippukuntamme järjestää.  Heti kokouksen jälkeen pidetään johtajakokous jossa…

Kolme tavoitetta vuodelle 2017

Uusi hallitus kokoontui ensi kertaa tammikuun alussa. Mietimme paljon sitä miten voisimme parantaa toimintaa. Näistä muodostui kolme tavoitetta, joita lähdemme toteuttamaan vuoden aikana. 1. Viikkotoiminta…

Syyskokous

Syyskokous valitsi uuden hallituksen ensi vuodelle. Uutena lippukunnanjohtajana aloittaa silloin Mauri Huttunen, apulaislippukunnanjohtajana jatkaa Eero Poutiainen, taloudesta vastaa Sami Parta, sihteerinä toimii Kalle Rapi sekä…

Walliveljet juhlavuosi

Walliveljet  juhlii 70-vuotista taivalta 16.4.2016 Lappeenrannan Upseerikerholla. Juhlien yhteydessä lippukunta, piiri sekä Suomen partioliaset palkitsi ansioituneita johtajia. Alla merkkien myöntämisperusteet sekä saajat. Onnea kaikille ansiomerkkiensaajille….

On palkitsemisen aika

On aika ehdottaa kuka olisi ansiomerkin ansainnut. Lippukunnassa toimii ansiomerkkiryhmä johon kuuluvat Juho Jäppinen, Jukka Luoto, Timo Seppälä ja Kalle Rapi. Ansiomerkkiryhmä päättää lippukunnan omien…